FLUNSSA

Flunssa,lentsu,flenssi…

Ihmisellä yleisin sairaus on flunssa eli nuhakuume. Se on viruksen aiheuttama ylempien hengitysteiden limakalvotulehdus. RINOvirus on aiheuttanut 30-50 prosentilla ihmisistä taudin ja se on näin ollen yleisin flunssan syy. Muitakin viruksia on ja flunssaa aiheuttavia viruksia tunnetaankin yli 200.

Ihminen voi kantaa virusta ja olla silti oireeton. Kylmettyminen voi alentaa elimistön immuunipuolustusjärjestelmää ja silloin virus voi aktivoitua ja aiheuttaa flunssan. Nielun takaseinämästä alkavan kutinan ja kivun oireet aiheuttaa yleensä juuri RINOvirus.

Flunssa voi tarttua monella tavalla. Yleisimpiä ovat pisaratartunta ja kosketustartunta. Flunssan itämisaika on 1-2 vuorokautta.

Koska flunssa leviää tarttumalla (kosketus), on käsihygienialla suuri merkitys. Käsien pesu aina kotiin tullessa niin töistä, koulusta kuin päiväkodistakin on tärkeää. Voi se virus tarttua myös lähikaupan maitokaapin kahvastakin! Myös suurten väkijoukkojen välttäminen juuri flunssaepidemioiden aikana voisi ehkäistä tartuntaa (pisara). ”Hihaan” yskiminen ja aivastaminen olisi hyvä tapa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Tavallisimpia flunssan oireita ovat nuha, aivastelu ja räkä (varsinkin lapsilla), sekä yskä, kuume, päänsärky, kurkkukipu ja lihassärky. Joskus voi tuntua paineen tunnetta poskionteloissa.

Flunssa paranee itsestään levolla ja oireita voi lievittää särky- ja kuumelääkkeillä (ibuprofeeni ja/tai vatsaystävällisempi parasetamoli) sekä oireiden mukaan nenäsuihkeilla, yskänlääkkeillä ja kurkkutableteilla. Elimistö poistaa parhaiten taudinaiheuttajia levossa. Erilaiset vitamiinit ja luontaistuotteet kuten C-vitamiini, punahattu-uute (echinacea) ja sinkki lyhentävät oireiden kestoa ja kaksi viimeksi mainittua otettuna heti ensioireisiin riittävillä annoksilla,voivat ehkäistä taudin puhkeamista. Nenäliinan vaihto ja käsien pesu aina niistokerran jälkeen vähentää flunssan leviämistä ympäristöön. Viruksen aiheuttama flunssa ei parane antibiooteilla.

Nuhaa ja nenän tukkoisuutta voi helpottaa tilapäisesti (enintään 7-10 päivän ajan yhtäjaksoisesti, lapsilla enintään 5 päivän ajan) limakalvoja supistavalla suihkeella tai tipalla. Pienille lapsille suositellaan suolaliuostippoja, jotka tekevät liman juoksevammaksi ja jolla on myös lievä limakalvoja supistava vaikutus. Lasten ja vauvojen sierainten puhdistamisen apuna voidaan käyttää niin sanottua niistintä. Lapsille sopii kuumetta alentaviksi lääkkeiksi niin ikään parasetamoli ja/tai ibuprofeeni.

Flunssaan liittyvää, usein yöunia häiritsevää ärsytysyskää voi lievittää yskänärsytystä hillitsevillä lääkkeillä tarpeen mukaan. Alle 2-vuotiaille yskänlääkkeitä ei suositella ilman lääkärin määräystä. Lääkkeettöminä hoitoina voi kokeilla sängyn päädyn kohottamista tai höyryhengitystä esimerkiksi istumalla lapsen kanssa kylpyhuoneessa, jonka saa höyrystettyä kuumaa vettä suihkusta laskemalla. Mikäli keuhkoissa tuntuu olevan limaa, joka ei oikein irtoa yskimällä, voi kokeilla kuurina limaa irrottavia yskänlääkkeitä, jotka ohentavat sitkeää limaa ja helpottavat liman pois yskimistä. Liman irrotessa yskimisen määrä saattaa lisääntyä. Limaa irrottavat yskänlääkkeet on tarkoitettu käytettäväksi noin viikon kuureina ja niiden vaikutus alkaa parin päivän kuluttua.

Flunssaa ei pidä sotkea influenssaan, jonka oireet ovat vahvemmat ja joskus myös vakavammat, jopa kohtalokkaat. Influenssan aiheuttaa aivan eri virus kuin flunssan ja sitä vastaan kehitetään vuosittain rokote. Flunssaa vastaan ei voida kehittää rokotetta, koska flunssaa aiheuttavia kantoja niin useita ja ne vaihtuvat jatkuvasti.

Mikäli flunssan oireet jatkuvat useamman viikon, niihin liittyy korkeaa kuumetta, hengenahdistusta tai yleisvoinnin selkeää heikentymistä, on lääkärin arvio tarpeen.